Artikkelit

Rönnin Kesäteatteri 2011
Moreeni

Oriveden Sanomat 16.6.2011
Anne Kotipuro

VIIDAN MOREENI IRTOLEHTINÄ

Rönnin Kesäteatterin näyttelijäkunta joutui vääntämään todella kovan urakan, ennen kuin päästiin edes rooleja jakamaan ja lukuharjoituksiin. Näyttämön väki kun on itse dramatisoinut Viidan yli 400-sivuisen Moreenin näytelmätekstiksi. Päävastuun käsikirjoituksen synnystä kantoi ohjaaja Perttu Pesä, mutta prosessi oli kollektiivinen. Tehtävä ei ole helppo, onhan Viidan lauserakenne monipolvista, ja henkilöitäkin kirjassa 75-80. Näytelmäporukassa on parikymmentä ihmistä, joista osa tosin vetää kaksikin roolia. Siksikin tapahtumia oli rajattava. - Minulla oli alkujaan neljä kappaletta Mooreenia. Niistä kolme on irtolehtinä ja yksi koirankorvilla. Harmi, ettei Tuplaa tai kuittia enää ole, olisin ollut ihan valmis vastaamaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin Moreenista, Pesä nauraa, kun ensi-iltaan on aikaa enää viikko. Vaihtoehtoisia loppukohtauksiakin oli välillä viisi, mutta lopullisen määräysvallan otti valistuneen diktaattorin ottein ohjaaja. Demokratia toimii näytelmänteossa tiettyyn pisteeseen, sitten on jonkun pakko ottaa ohjat, jotta homma etenee. Koko ajan harjoituksissa Pertulla tikittää kello. Hän sanoo omalla takapuolituntumallaan, ettei näytelmä saa venyä paljon yli kaksituntiseksi. Tosin Pohjantähti-musikaali oli tätäkin pitempi, mutta poikkeus kai vahvistaa säännön.

Kymmenen vuoden aikaloikka

Käsikirjoitusvaiheessa valikoitiin toiminnallisia kohtauksia, joilla tapahtumia viedään eteenpäin. Hieman käytettiin yhdistelyn vapauttakin. Suurin huoli esiintyjillä tuntui olevan kokonaisuuden eheys ja juonenkulku. Katsojan on kuitenkin hyvä tiedostaa, että väliajalla tapahtuu noin kymmenen vuoden siirtymä eteenpäin. Kansalaissodan ajoista hypätään 30-luvun alun lama-aikaan. Kolme viikkoa sitten ohjaaja sai päähänsä, että kyllä musiikkiakin tarvitaan. Yksi näyttelijöistä, juupajokelaissyntyinen Suvi Lindell-Mäkelä otti tehtäväkseen säveltää kymmenen laulua. Säveltäminen ei toki ole hänelle uutta, mutta kiirettä piti silti. Paulo Rauhamäki näprää Mieslaulajien varastosta lainattua asetta ja kyselee, olisiko kellään lukon kokoaminen tuoreemmassa muistissa, hänellä kun on armeija-ajasta jo 50 vuotta. Tosin asekin on sitä ikää, ettei nuoremmilla miehillä ole siitä mitään kokemusta. Vuoden 1918 tapahtumatkin Pispalan rinteeltä nähtynä ja koettuna ovat näytelmässä läsnä, mutta sotaakin lähestytään ihmisten kokemusten ja tuntemusten kautta. Työväen Näyttämön porukka on myös tietoisesti hakenut huumoria Viidan tekstistä.

Valokeilaan Viidan naiset

Suurin ero Viidan kirjaan on ehkä siinä, että Rönnin esityksessä valokeilaan on nostettu erityisesti naiset, kuten nyt vaikka Iisakin puoliso Joosefiina. Häntä esittää Riitta Kulmala. Sampolan Opistoteatterissa näytellyt ex-orivesiläinen Mika Ruokonen, joka koijariluontoisen Jakobssonin, Niemisen yhden vävyn että papin roolit, on houkutellut Tampereelta mukaansa kolme uutta naisnäyttelijää. Porukan runkona ovat silti vanhat tutut. Vaikka teemoissa käsitellään vaikeita ja synkkiäkin asioita - kuolemaa, mielen sairautta ja taloudellisia vastoinkäymisiä - Perttu Pesän johtoajatuksena käsikirjoituksen teossa on muistuttaa, että ihmiset tulevat ja menevät, elämä jatkuu. Välillä käytetään henkisen kapasiteetin lisäksi myös fyysistä voimaa, kun kokeillaan, miten Iisakin ja hänen perheensä asumus konkreettisesti muutetaan Amurista Pispalaan, osaksi uutta kotitaloa. Jännittävää nähdä, mitä tekniikka on siihen avuksi loihtinut.

KESÄ Aamulehden suviliite 2011
Toimittaja Anne Välinoro suosittelee

KOLME SYYTÄ
Yhdistä Purnu, kivet ja Moreeni

1. Riehaannu kunnolla ja varaa kokonainen kesäpäivä kulttuurille. Tarkoitus on päätyä illaksi Rönnin kesäteatteriin Orivedelle, mutta matkalla haluat nähdä taidetta ja tutustua maaperään. Rönnin kesäteatterin näytelmässä on nimittäin repliikki, jossa varoitetaan loukkaamasta jalkaansa kiviin.

Purnun pihalla on Timo Valjakan kokoama otos uutta suomalaista taidetta ja kivijalkana Aimo Tukiaisen veistoksia. Purnun rannassa uit myös matkapölyt pois. Eräjärven kivimuseon hassut heterosiitit saavat tarkkasilmäisen hirnumaan.

2. Rönnin kesäteatterin työryhmä on istunut pitkät talvi-illat muokkaamassa Moreenia muistitikut kuumina. Lauri Viidan alkuperäisromaanissa ei repliikkejä juuri ole. Ainahan se kiinnostaa, miten isännät ja emännät dramatisoinnin hienovaraisesta taidosta selviävät. Naiset saavat tässä tulkinnassa pääosan.

Sekin on vänkää, miten Pispala on rakennettu Eräjärvelle. Työryhmä käveli alkuperäispaikat läpi ja imi porras portaalta vaikutteita.

3. Moreenin ohjaa Eräjärvelle Tampereen apulaispormestari Perttu Pesä. Vielä sujuu poliitikolta sturm und drang? Pesä on luvannut tehdä Moreenista tekijöidensä näköisen. Eräjärven porukassa Josefiina ja Iisakki Niemisenä patsastelevat Riitta Kurkela ja Reijo Kahelin.

Aamulehti, 19.6.2011
Kesäkatsoja

Rönnissä eletään Viidan Pispalassa

Rönnin kesäteatteri: Moreeni. Dramatisointi Rönnin kesäteatteri ja Perttu Pesä, ohjaus Perttu Pesä Orivedellä 17. – 30.6. ja 19.7 – 6.8. Seuraavan näytös tänään sunnuntaina klo 17.

Kyllä esityksestä Lauri Viidan ja hänen Moreeninsa tunnistaa! Tampereen murre ja Viidalta tutut sanonnat höystävät Rönnin kesäteatterin Moreenia.

Moreenia on nähty näyttämöllä perin harvoin, joten Rönnin kesäteatterin väki on yltänyt suoranaiseen kulttuuritekoon dramatisoituaan itse Viidan yli 400-sivuisen romaanin näyttämölle.

Esityksessä sukelletaan viime vuosisadan alun Pispalaan, jonne sekatyömies Iisakki Nieminen (Reijo Kahelin) rakentaa oman tuvan. Aika on ankeaa, mutta ihmiset osaavat iloita pienistä

Vuoden 1918 tapahtumissakin viivähdetään, keskellä sotaahan eletään. Kansalaissodan pyörteistä siirrytään väliajalla 30-luvun lamaan.

Pääosaan nousevat kaikessa ihmisten kohtalot. Näkökulma on paljolti naisten, joiden joukosta päärooliin nousee Joosefiina Nieminen. Häntä esittävää Riitta Kurkelaa voi hyvin verrata Päätalo-elokuvista tuttuun Pirjo Leppäseen Riituna. Molemmat ovat sitkeitä ja rivakkaotteisia toimen naisia. Riitta Ketola taas hauskuuttaa uteliaana Haapaskana.

Oman musiikin näytelmään on säveltänyt Linteenskaa esittävä Suvi Lindell-Mäkelä.

Perttu Pesän ohjauksessa Rönniin on syntynyt ehyt esitys. Ensi-illassa alku oli hieman kankeaa, mutta vauhti parani loppua kohden. Tapahtumien ketjua kantaa elämänmyönteisyys. Ajatuksenkulkuna on, että ihmiselle tapahtuu isoja asioita – yhtä hyvin nyt kuin ennekin – mutta elämä jatkuu. Yksi tarina päättyy ja toinen alkaa.

Paula Latva

Kansan Uutiset / Verkkolehti 20.6.2011

Ystäväapu lämmittää Viidan Pispalassa

Vuosisadan takainen Pispala on kesän ajaksi puhallettu henkiin Rönnin kesäteatteriin Orivedelle.

Eräjärven Työväen Näyttämön ETN:n ryhmätyönä yhdessä ohjaaja Perttu Pesän kanssa dramatisoima näytelmä Moreeni on ensimmäinen laatuaan. Lopputuloksen perusteella voi toivoa, että teatteriryhmä jatkaisi samalla linjalla. Näytelmätekstiin paneutuminen jo ennen varsinaista harjoitusvaihetta antaa selvästikin uutta potkua tekijöille.

Rönnin kesäteatterissa nyt pyörivä Lauri Viidan romaanijärkäleestä tehty näyttämöversio on lämminhenkinen kuvaus pispalalaisista työläisistä viime vuosisadan alkupuolen kovina aikoina. Samalla se on kuvaus suomalaisista työläisistä ylipäänsä.

Esitys ei sisällä rönniläisten dramatisoinnin jälkeenkään mitään suuria yllätyksiä. Mutta se kääntää tarinaa elämänmyönteiseen kulmaan, jossa lama ja kapitalistin kylmyys eivät iske työläiseen enää yhtä kuolettavasti. Yhteisöllisyys korvaa suurelta osin laihan ja toisinaan tyhjänäkin ammottavan kukkaron. Niin ja huumori. Se, joka ei maksa mitään, mutta keventää elämää.

Voimaa huumorista

Näytelmä käynnistyy siitä, kun sekatyömies Iisakki Nieminen (Reijo Kahelin) raapustaa tupakka-askin kanteen tupansa pohjapiirroksen. Apuna rakennushommissa on Iisakin pojat ja ahkera Josefiina-vaimo (Riitta Kurkela). Ihmisten voima sikiää yhteen hiileen puhaltavasta perheestä, sellaisesta, joka nykyaikana alkaa jo olla harvinaista. Vielä harvinaisempaa on pispalalaisten keskinäinen solidaarisuus.

Ehkä näissä asioissa piileekin näytelmän opetus, vaikka mitään etusormi pystyssä meininkiä Rönnillä ei nähdäkään. Päin vastoin. Niin kansalaissodan raakuudet kuin 1930-luvun laman kovat kohtalotkin kerrotaan ilman luokkakantaista tai muutakaan uhoa.

Lamavuosina moni työläisperhe kaatui velkojensa alle, mökit huutokaupattiin ja puute oli kovaa. Pispalan väki selviää niistä koettelemuksista kuka mitenkin. Lapset aikuistuvat, perustavat omat perheensä ja niin ympyrä sukeutuu. Tai niin elämä jatkuu. Näytelmän loppukuviin ei 2000-luvun ihmisellä ole mitään vaikeutta samaistua, vaikka aika onkin nyt monella tapaa täysin toinen.

ETN:llä on takanaan jo yli 30 vuotta harrastajateatteria. Eräjärven kyläläisistä koostuvan kantajoukon lisäksi teatterin työskentelyyn osallistuu väkeä kauempaakin. Joka tapauksessa kiinteä porukka ja pitkä yhteinen taival on hionut ryhmää. Hyvä näyttelijöitä piisaa ja uusia näyttäisi olevan tulossa, kieppuihan Moreenissakin puolisen tusinaa lapsinäyttelijää mukana.

Moreeni. Lauri Viidan romaanin dramatisointi ohjaaja Perttu Pesä ja Eräjärven Työväen Näyttämön näyttelijät. Rönnin kesäteatteri, esityksiä 6.8. saakka.

Sirpa Koskinen

Oriveden Sanomat 23.06.2011
Rönni
Anne Kotipuro

Pispalan henki siirtyi Längelmäveden rantaan

Eräjärven Työväen näyttämö on tehnyt pohjatyönsä huolella. Pispalaa on koluttu ristiin rastiin ja Lauri Viidan Moreeni luettu koirankorville ja osin kirjoitettukin uudestaan suuhun sopivaksi.

Onneksi samalla ei ole hukattu kaikkia niitä hienoja repliikkejä, joiden kohdalla kuulija terästäytyy: tämähän oli se juttu.

Käsikirjoittamisen työläydestäkin saatiin enemmän kuin kalpea aavistus, vaikka ohjaaja Perttu Pesä kantoi vastuun lopullisesta hiomisesta. Hyvän käsikirjoituksen ovat teatterilaiset ryhmätyönä saaneet aikaan. Se on riittävän uskollinen alkuteokselle, mutta elää samalla omaa elämäänsä.

Ei yli 400-sivuista teosta voisikaan siirtää näyttämölle kovin uskollisesti, sen estää jo Viidan kielenkäyttö. Oikoa pitää ja tehdä suuhun sopivaa.

Tampereen murretta kuullaan pätevästi, näin ainakin todistivat ensi-iltakatsomossa istuneet alkuperäisasukkaat. Olisivatko oivina murteen käyttäjinä asialla taustaltaan tamperelaiset tulokkaat?

Joosefiinassa lämpöä ja tiukkuutta

Näytelmän parhaita hahmoja ovat ilman muuta päähenkilöt, Joosefiina ja Iisakki Nieminen. Riitta Kurkelan Joosefiinassa on roimasti naisten ikiaikaista sitkeyttä ja leijonaemon huolenpitoa omista jälkeläisistään.

Reijo Kahelin Iisakkina pärjää vahvalla rutiinillaan, jossa on hetkittäin jo häivähdys maneeria.

Hän huhkii ja paiskii töitä niin ”Vinlayssonilla” kuin omalla ajallaan kaikkien muidenkin apuna. Iisakki on huono sanomaan ei, eikä siinä auta Joosefiinan posmotuskaan.

Heidän keskinäistä kiintymystään on hieno seurata. Tunteita ei toitoteta, ja Iisakin yrityksetkin kuivuvat rykimiseksi. Elekieli kertoo kaiken.

Jos kohta hopeahääpäiväkukkanen olisi saanut kangasversion sijasta olla ihan aito, vaikka kuinka teatterissa ollaan. Kai niitä oikeitakin tähän aikaan on saatavissa?

Muuten ei lavastuksessa ole valittamista. Yksityiskohtia on sopivasti, vaan ei liikaa, ja lavastusratkaisu siirtyvine talonosineen on nokkela.

Mitä lienee tehty, kun harjoituksissa lähes liian painava keittiö liikahti nyt muutossa todella kepeästi kuvitteellisesta Amurista kuvitteelliseen Pispalaan?

Yhtä nokkela keksintö oli on/off-pankkikonttori, jonka pankinjohtajatarta esittävä Maikki Pajunen toisessa näytöksessä käden käänteessä pyöräyttää esiin.

Siellä Iisakki lakki kourassa neuvottelee uudesta lainasta, ja Pajunen varmalla supliikillaan ensin kieltää, sitten myöntää, ja siinä välissä koettaa saada itselleenkin hyötyä, kun selviää, kenen kanssa hän on tekemisissä.

Hatunnosto pankinjohtajattarelle, että hän myös rehdisti tunnustaa Iisakille, miten mökinteossa oikein kävi halvimman tarjouksen perässä juostessa. Kalliimmaksihan se tuli kuin Iisakin tarjous.

Tässä Moreenin versiossa ovat naiset päässeet hyviin osiin ja heissä on lujuutta ja särmää, jos kohta miehetkään eivät aivan tossukoita ole.

Huumoriakin viljelty sopivasti

Näyttämön väki kertoi kaivaneensa Viidan tekstistä myös huumoria, ja siinä on onnistuttu mainiosti. Kun se vielä on oikeissa paikoissa ja sopivina annoksina, esitys ei mene ihan lekkeriksi.

Kuulopuheiden mukaan ihmiset hiukan arastelevat kesäteatteriin lähtöä. Mahtaako olla kovinkin raskas esitys, onhan siinä se kansalaissotakin…

Ilman vuoden 1918 tapahtumia Moreeni olisi ollut torso, niin paljon ne tuntuivat kaikkien suomalaisten elämässä. Vaikka paukaukset ovat kovia, uhotaan puolin ja toisin ja julmuuskin pilkahtaa, myös veljessodan toinen puoli tulee näkyviin.

Vanhat tutut ajautuvat eri puolille, mutta tuomion hetkellä mennään vihollisen takuumieheksi – etenkin, jos tästä saa itselleen kuuliaisen työmiehen, kuten liikemies Jakobsson (Mika Ruokonen) järjestää Iisakin vapaaksi.

Kulmakunnan naiset ja lapset värittävät elämää enemmän kuin lukumääränsä verran. Haapaska (Riitta Ketola) on ilmeikäs juoruämmä, Linteenska (Suvi Lindell-Mäkelä) topakka kolmen lapsen äiti. Suvin musiikki tukee oivallisesti siirtymistä tunnelmasta toiseen.

Joissakin kohtauksissa on pientä viivettä, mutta enimmäkseen leikkaukset sujuvat oivallisesti niin, että kun toiset häipyvät, seuraava kohtaus vyöryy jo näyttämölle.

Roolinvaihdokset vaativat hoksottimia

Toisessa näytöksessä on vanhettu kymmenkunta vuotta, ja osassa rooleistakin on uudet esittäjät.

Näissä vaihdoksissa vaaditan hiukan hoksottimia, mutta asiaa auttaa oivallus, että Niemisen Elina on poistettu takavasemmalle, onhan hän mielisairaalassa.

Elinaa alussa näytellyt ilmeikäs Eissi Kauppinen onkin nyt pikkusisko Sylvi, joka lukupiiristä (!) löytää vierelleen levveetä savvoo huastavan urheilutoimittaja Taunon (Mika Ruokonen). Paavalina on näytelmän loppuajan Teemu Heikkinen, ja Tino Manninen puolestaan on nyt teräväpäinen, merille lähtevä Kalle.

Ehkä hankalin vaihdos katsojan näkökulmasta oli ensimmäisessä näytöksessä valkoisten esikuntaan kuulunut Paulo Rauhamäki, joka näytelmän loppukohtauksessa onkin esikoispoika Paavalin vanha toveri punaisten vankileiriltä.

Eikä näytelmää ilman häitä. Teemu Heikkisen ja Suvi Lindell-Mäkelän riiaaminen pyörää oikoessa on lystiä katsella, ja myönteinen tuttavuus on myös Selma Toivosen isää esittävä muurari Jammu Toivonen (Tapio Laaksonen), joka alussa agitoi punaisten Väinö Virtasena.

Yhtä vaivattomasti kuin Maikki Pajunen hyppää Toivosen Lempin roolista pankinjohtajattareksi, vaihtaa Irma Koskela roolia opettajasta talonrakennuttaja Dahlmanskaksi.

Taloudelliset suhdanteet heittelevät 30-luvun käänteissä erikoisen kovasti tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat kokemaan katkerasti kotinsa menetyksen kuten myöhempienkin aikojen asuntovelalliset. Ristiintakaukset vain mutkistavat asiaa.

Elämä kuitenkin jatkuu ja uudet sukupolvet ottavat entisten pakan – myös Pispalassa.

Moreeni on vakavaa asiaa keveydellä höystettynä, ja kestoltaankin passeli. Ohjaajan perstuntuma kahdesta tunnista plus väliajasta vastaa monen katsojankin takapuolen kestoa.