EsittelyKesäteatteriTupateatteriTuotteetPalvelutLinkitPalauteJäsenet
  Esittely
Historiikki
Näytelmät
ETN ry
Kuvagalleria

 

 

 

Pieni historiikki

Eräjärven Työväen Näyttämö ry

Vuosisadan alusta saakka Eräjärvellä on ollut ajoittain hyvin aktiivista näytelmäharrastusta. Vuonna 1980 perustettiin harrastuksen yhdyssiteeksi ja pitkäjänteiseksi puurtajaksi Eräjärven Työväen Näyttämö ry.

Historiansa aikana eräjärveläiset ovat käyneet esittämässä näytelmiä yhteensä 23 eri paikassa, 11 eri paikkakunnalla ja 2 eri maassa. Esityskertoja on ollut yli 250. Tarkkaa katsojamäärää ei ole tilastoitu, mutta arviolta yleisöä on ollut yli 15 000. Kahdesta näytelmästä on esitetty katkelmia televisiossa. televisioon päädyttiin myös heti toiminnan alkuvaiheessa erillisellä runoesityksellä.

Historian aikana esitetyt näytelmät löydät esittely-osion kohdasta näytelmät.

Näyttämölle merkittäviä vuosia ovat olleet 1995 ja 1996. Vuonna 1995 Tuula Justanderin suunnitteleman näytelmäjulisteen yhteydessä otettiin käyttöön myös kesäteatterin logo.

Vuonna 1996 valmistui Rönniin suurilla talkooponnistuksilla 350-paikkainen nouseva katsomo. Rahoitusta saatiin oman panostuksen sekä Oriveden kaupungin ja KSL:n Oriveden seudun opintojärjestön avustusten lisäksi mm, kyläläisten haastekeräyksellä. Myös Puistolan perhekodin nuoret antoivat oman panoksensa katsomon rakentamisessa.

Eräjärven Työväen Näyttämön näytelmät ovat usein olleet osana yhteiskunnassa käytyä ajankohtaista keskustelua. Monessa tapauksessa näytelmävalinta on kuitenkin tässä suhteessa ollut vain sattumaa - tai sitten hyvää ennakointia. Näytelmillä on kuitenkin haluttu sanoa myös jotain vakavaa, niin yleisölle kuin näyttelijöille itselleenkin.

Vuonna 1986 teatteri on asettanut itselleen tavoitteeksi:

löytää ajassa liikkuvaa
tehdä osallistuvaa, uudistuvaa teatteria
mennä pintaa syvemmälle
virittää keskustelua, ajatuksia
oppia uusia asioita; uutta itselle, uutta yleisölle
kehittyä ihmisinä; joka näytelmän jälkeen olemme erilaisia kuin ennen

 

2007 © Copyright Eräjärven Työväen Näyttämö ry     |     WebDesign by wece.
Etusivulle